
PELASTETAAN
HELSINGIN OOPPERAKESÄ!
Musiikkiteatteri Greta Tuotannon järjestämä Helsingin oopperakesä on kerännyt vuodesta 2021 yhteen uuden musiikkiteatterin ja oopperan ammattilaisryhmien esityksiä. Helsingin oopperakesä on ainutlaatuinen festivaali Suomen esittävän taiteen kentällä. Greta Tuotanto on perustanut Mesenaatti-kampanjan, sillä festivaali on vaarassa päättyä rahoituksen puuttuessa.
Mesenaattikampanja on käynnissä toukokuun loppuun saakka osoitteessa mesenaatti.me/4156 . Kampanjassa voi ostaa ennakkoon pääsylippuja esityksiin tai osallistua yrityssponsorina tapahtuman tukemiseen.
Helsingin oopperakesä on avainasemassa erityisesti musiikkiteatterin ja oopperan kehittämisessä ja uusien kotimaisten teosten esiin nostamiseen. Se on tarjonnut tärkeän foorumin niin säveltäjille kuin muille alan tekijöille. Festivaalilla on työskennellyt vuosittain noin 200 alan ammattilaista. Suomalaisten säveltäjien ja musiikkiteatterikentän ammattilaisten piirissä Helsingin oopperakesä festivaalia pidetään erityisen merkityksellisenä – sen rooli uusien teosten esille tuojana ja taiteilijoiden kohtaamispaikkana on poikkeuksellinen. Myös yleisö on ollut innoissaan uudesta ja yllätyksellisestä lähestymistavasta usein jäykäksi ja mahtipontiseksi pidettyyn taidemuotoon. Ohjelmistossa on löytynyt tarttumapintaa myös nuoremmille katsojille ja ulkomaisille vieraille.
”Festivaaliohjelma kesälle 2026 olisi jo valmiina, mutta näyttää siltä, että festivaalia ei pystytä järjestämään rahoituksen puuttuessa.” Festivaalin johtaja Reetta Ristimäki suree.
Helsingin oopperakesän maine on levinnyt myös kansainvälisesti ja yhteistyökyselyjä tulee säännöllisesti. Festivaalin järjestämiseksi tarvittava rahasumma ei ole suuri, n. 30 000 €, sillä ohjelmisto on suurelta osin jo rahoitettu. Tulevan kesän festivaalille olisi tulossa kuusi teosta, joista kaksi on kotimaista kantaesitystä, yksi lastenooppera ja yksi brittiläinen kamariooppera kokonaan Hollantilaisen kulttuurisäätiön rahoittamana.
“On mielestäni vastuullista kulttuurityötä vaalia freelance-verkoston elinvoimaa ja kehittää vierailutoimintaa. Tavoitteemme on pidentää festivaalin avulla teosten elinkaarta ja jatkaa jo vuosikymmeniä jatkunutta työtä uusien kotimaisten esitysten esiin tuomiseksi – työtä, joka kantaa suomalaisen kulttuurin ja osaamisen ääntä tulevaisuuteen.” -toteaa festivaalin taiteellinen johtaja Reetta Ristimäki, pitkän linjan teatterinjohtaja ja musiikkiteatterin kehittäjä, Sibelius-Akatemian kouluttama oopperalaulaja itsekin.
Pidetään oopperan vapaa kenttä elossa! Mesenaattikampanja on käynnissä toukokuun loppuun saakka osoitteessa mesenaatti.me/4156 . Kampanjassa voi ostaa ennakkoon pääsylippuja esityksiin tai osallistua yrityssponsorina tapahtuman tukemiseen.
Helsingin oopperakesä
Greta Tuotannon järjestämä, vuodesta 2021 lähtien vapaan kentän musiikkiteatterin ja oopperan ammattilaisryhmien esityksiä yhteen tuonut Helsingin oopperakesä on ollut ainutlaatuinen festivaali suomalaisella esittävän taiteen kentällä. Se on keskittynyt erityisesti musiikkiteatterin kehittämiseen ja uusien kotimaisten teosten esiin nostamiseen sekä tarjonnut tärkeän foorumin niin säveltäjille kuin muille alan tekijöille.
Suomalaisten säveltäjien ja musiikkiteatterikentän ammattilaisten piirissä festivaalia on pidetty erityisen merkityksellisenä – sen rooli uusien teosten esille tuojana ja taiteilijoiden kohtaamispaikkana on ollut poikkeuksellinen. Vuonna 2025 festivaali järjestettiin aiemmista poiketen tiivistettynä, viikon mittaisena kokonaisuutena.
Vuoden 2025 ohjelma
Helsingin oopperakesä 2025 toi estradille naisten tarinat historian ikoneista arjen rohkeisiin selviytyjiin. Festivaalin ohjelmisto punoi yhteen eri aikakausien ja yhteiskuntaluokkien naisten kohtaloita, tarjoten ainutlaatuisia ja yllättäviä oopperakokemuksia. Osa esityksistä oli kaupunkimiljöössä tapahtuvaa ilmaisohjelmaa.
STADIN OMA
OOPPERAFESTIVAALI
Helsingin oopperakesän tavoitteena on vaalia ja nostaa esiin kotimaista kamarioopperaa ja musiikkiteatteria tarjoamalla alan freelancereille ja ammattilaisryhmille mahdollisuus esittää teoksiaan Suomen vanhassa oopperatalossa, Aleksanterin teatterissa. Jokainen ryhmä tuottaa esityksensä itse.
Samalla festivaali esittelee yleisölle vapaan kentän mielenkiintoisimpia ja ajankohtaisimpia esityksiä – raikastaen oopperakulttuurin merkitystä yhteiskunnassamme.






























.jpg)

